Olet tärkeä on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin kampanja, jossa haemme uusia perhekummeja lapsiperheiden tueksi. Lue lisää www.olettärkeä.fi.

Vapaaehtoiset perhekummit ovat tavallisia, luotettavia aikuisia, jotka haluavat antaa aikaansa ja kulkea kappaleen matkaa perheen rinnalla.

Perhekummit auttavat perheitä jo ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Perhekummin saava perhe voi olla esimerkiksi perhe, jolla ei ole riittäviä tukiverkostoja, 
yksinhuoltajaperhe, 
maahanmuuttajaperhe tai perhe, jonka arki on raskasta esim. toisen vanhemman matkatyön tai vanhempien väsymyksen takia.

Perhekummitoiminta

Tarvitseeko perheesi oman perhekummin?

Yhdessä perhekummin kanssa voidaan esimerkiksi käydä vaunulenkillä, leikkipuistossa tai vaikkapa ruokakaupassa. Yhtälailla voidaan tavata perheen kotona ja puuhata siellä arkisia asioita yhdessä. Tapaamisia on sopimuksen mukaisesti, yleensä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin ajan.

Keitä perhekummit ovat?

Perhekummit ovat auttamisesta kiinnostuneita, sitoutuneita vapaaehtoisia. Kaikki perhekummit haastatellaan etukäteen ja he osallistuvat MLL:n peruskoulutukseen sekä saavat lisäksi säännöllistä ohjausta. MLL:n perhekummit noudattavat vapaaehtoistyön eettisiä periaatteita ja ovat vaitiolovelvollisia.

Kuka voi saada oman perhekummin?

  • perhe, jolla ei ole riittäviä tukiverkostoja
  • yksinhuoltajaperhe
  • maahanmuuttajaperhe
  • perhe, jonka arki on raskasta esim. toisen vanhemman matkatyön tai vanhempien väsymyksen takia

Oman perhekummin saadaksesi ota yhteyttä MLL:n Uudenmaan piirin perhetoiminnan ohjaajaan:

Jaana Ritola
jaana.ritola@mll.fi p. 044 202 9688
Espoo ja Vantaa

Lisätietoja perhekummitoiminnasta saat MLL Uudenmaanpiirin verkkosivuilta